keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ilon pilkahduksia

Hejssan!


Näin pikaisesti summattuna ensimmäiset kaksi viikkoa olivat vaikeita, kuten hammaslääkärini varoitti. Rautoihin tottumisessa kesti kauan, ne hankasivat ja syöminen oli vaikeaa. Nyt kuitenkin kolmas viikko meni jo huikean paljon paremmin! Pääsin syömään ihan kunnon ruokia, tosin ne ovat olleet melko pastapainotteisia helpon pureskeltavuutensa ansiosta. Pureskelin jopa suklaapatukan :) töissä en kuitenkaan voinut aina luottaa siihen, että ruokalan tarjonta on purukalustolleni sopivaa, joten tein ison satsin lasagnea, jota vein useampana päivänä töihin evääksi. Nyt ei lasse enää maistu, jostain kumman syystä... töissä aamupalalla olen syönyt kaurapuuroa (vaikka vannotin, etten söisi sitä julkisilla paikoilla!) ja kanamunia. Kyytipojaksi aina vettä, niin voi huljutella pahimmat ruoanjämät raudoista pois diskreetisti pöydässä.

Tänään oli ensimmäinen kontrollikäynti Smile Designilla. Hampaat ovat jo liikkuneet (!) ja edistystä on huomattavissa. Ylähampaiden lanka vaihdettiin vahvempaan ja suurimpana muutoksena tehtiin etuhampaisiin pieni juju homman jouduttamiseksi: yläetuhampaiden eteen sekä taakse laitettiin pienet jouset, jotka nopeuttavat sisäänpäin kääntyneiden etuhampaiden oikenemista molemmilta puolin. Kaj sanoi, että takajousi ei ole välttämätön, eli se voidaan poistaa, jos se kiusaa minua liikaa ja hankaloittaa elämää turhan paljon, mutta se kuitenkin nopeuttaa kinkkisten etuhampaiden liikkumista oikeille paikoilleen. Tämä jousi kyllä hankaloittaa sekä puhumista että syömistä melko oleellisesti. S-kirjain suhahtaa nyt ihan kunnolla eivätkä hampaat mene luonnollisesti kiinni ilman pingottamista, mutta parhaani teen, jotta pystyisin elämään näiden viritysten kanssa!

Iloa tuottanut uutinen oli se, että hoito etenee sen verran hyvää tahtia eteenpäin, että hoitoaikakin saattaa lyhentyä! Se, jos mikä motivoi pitämään jos minkälaisia jousivirityksiä suussa!

Tässä hieman kuvakirjoa tämän hetkisestä tilanteesta.






Yritin ottaa hampaiden takana olevasta jousivirityksestä kuvaa, mutta surkealaatuinen puhelimeni kamera ei suostu ottamaan kovin tarkkaa kuvaa :(. Yritän myöhemmin uudelleen. Pakko jakaa myös kuva Smile Designin toalettitiloista, niin outoa kuin se onkin. En ole koskaan ollut niin hienossa vessassa, että siellä on korvattu paperiset käsipyyhkeet oikeilla käsipyyhkeillä! Olen todella vaikuttunut :). 




Tilat Smile Designissa ovat muutenkin todella viihtyisät ja värimaailma hellii ainakin minun aistejani. Hammaslääkärini Kaj Karlsson on varmasti parhaita hammaslääkäreitä, joilla minä olen ollut. Tämä siksi, koska hänen huomassaan olen pystynyt välillä jopa rentoutumaan hammaslääkärin penkissä (se on paljon minulta), vaikka eiväthän kaikki toimenpiteet tietenkään ole mukavia. Koko henkilökunta on todella ystävällistä ja huomioonottavaa.

Tästä jatketaan eteenpäin, pilteillä ja sosekeitoilla :) vi ses!


4 kommenttia:

  1. Ihanaa kun löysin blogiisi. On mukava saada vertaistukea tähän aikuisena tehtävään oikomishoitoon. Itselläni on vähän pidempi, puolentoistavuoden oikominen edessä ja vasta kaksi viikkoa takana. Niin kovasti jo odotan sitä lopputulosta! Jään innolla seuraamaan kirjoitteluasi. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ihanaa, että olen voinut olla avuksi ja että olet löytänyt tiesi blogiini! :) Täällä myös odotetaan todella innokkaana lopputulosta! Tsemppiä varsinkin hoidon alkuun, ensimmäiset pari viikkoa voivat olla hankalat, mutta sen jälkeen helpottaa huomattavan paljon, kun suu tottuu rautoihin. :)

      Poista
  2. Moikka, ihana blogi! Itse aloitin oikomishoidon viime viikolla. Tosi kummallista, mutta minusta tuntuu että yksi hammas olisi jo ihan vähän liikkunut. Toiveajattelua.. ehkä.

    Onko sunkin oikomiskojeet ne Ice Cleat Braces?

    VastaaPoista
  3. Heippa! Ihanaa, kiitos paljon palautteestasi! :) Minustakin tuntui heti viikon-kahden jälkeen, että muutosta oli havaittavissa. En usko, että se ihan epätodennäköistä on, jos me kumpikin olemme sitä mieltä...? Minulla on Six Month Smiles -raudat, jotka ovat vaaleat. Voi olla, että jossain niitä kutsutaan Ice Clear Braces -nimelläkin! Braketit ovat läpinäkyvät/valkoiset ja lanka valkoinen.

    VastaaPoista