tiistai 30. syyskuuta 2014

Loppusuora häämöttää... jo!

Heippa!


Kävin taas Smile Designissa kontrollikäynnillä maanantaina 22.9. Etuhampaisiin laitetut jousiviritykset tekivät tehtävänsä ja nopeasti - etuhampaat olivat jo kääntyneet toivottuun asentoon! Näin ollen Kaj otti jouset pois kiusaamasta (vaikka eivät ne enää minua kiusanneet, kun olin niihin jo tottunut). Tilanne näytti niin hyvältä, että loppu häämöttää Kajn mukaan. Tiesin itsekin, että edistys on ollut ällistyttävän nopeaa, mutta tuo tieto hämmästytti kuitenkin. Enää pitäisi paria hammasta liikutella vielä pikkaisen, sitten alkaa homma olla paketissa.

Jäljellä olevan hoitoajan arviota en kuitenkaan saanut, koska koskaan ei voi tietää, kuinka jäljellä olevat millin kolmasosat siirtyvät, joten viimeisissä hienosäädöissä saattaa kestää pidempään. Ja vaikka oikominen olisikin jo nyt valmis, pitää hampaiden uusien asentojen ja paikkojen hieman vakiintua, eli rautoja ei voi ottaa heti pois, koska muuten hampaat vaeltavat heti vanhoille paikoilleen. Mutta kaiken tämän jälkeen olen todella innoissani! :) tuntuu tosi mahtavalta, että vaikka vastahan tässä aloitettiin, niin ollaan jo niin lähellä loppua.

Raudoista on tullut osa minua, joten siitä tulee mielenkiintoista, kun raudat poistetaan. Jo pelkkien jousien poistaminen aiheutti suuhun todella alastoman olon :D näin hullua tästä arjesta on tullut. Innoitukseksi muille oikomista läpikäyville; älkää pelätkö erikoiseltakin tuntuvia virityksiä, jos niillä on tarkoitus nopeuttaa hampaiden siirtymistä! Kaikki, mikä jouduttaa hoitoa on hyväksi ja kannattaa :) vaikka aluksi tuntuisi pahalta, niin kaikkeen tottuu kyllä. En olisi itse uskonut moista, mutta niin siinä kävi.

Kuulemisiin! :)

5 kommenttia:

  1. Hei,

    Onpa mukava kuulla! Itsellänikin on hampaat suoristuneet aika mukavasti. Oikomispaikkani kanssa tuli kuitenkin pieniä mutkia matkaan: en ole täysin tyytyväinen palveluun ja esim. lääkärin kiireisiin. Googlasin noita paikkoja netissä ja törmäsin tuohon samaan paikkaan missä sinä olet käynyt. Saatankin käydä ainakin konsultaatiossa siellä. Miten tuota: oliko se Kaj ihan ehdoton noitten alahampaiden rautojen kanssa? Itselläni ei sellaisia ole, eikä nyt äkkiseltään kiinnostaisi sellaisia ottaakaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoitteluni vastauksen viivästymisestä! Harmi, ettet ole tyytyväinen oikojaasi. Voin suositella Smile Designia ja Kaj Karlssonia erittäin lämpimästi! En tiedä ehdottomuudesta, mutta kyllä se minun mielestäni oli looginen ratkaisu, että alas pitää myös laittaa raudat - eihän purenta olisi muuten kohdillaan. Käy ihmeessä Kajn juttusilla, hän kertoo sinulle varmasti kaiken, mitä haluat tietää! :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Sainkin ajan tosi nopeasti ja kävin äsken hänen vastaanotollaan. Olipa todella mukava ihminen - en yhtään ihmettele että olet kehunut häntä. :) Juteltiin tilanteesta avoimesti ja hän periaatteessa suositteli jatkamaan siellä missä olen hoidon aloittanutkin (mikä on ihan loogista). Toisaalta toivotti tervetulleeksi myös hänen vastaanotolleen. Hänen vastaanotollaan arvioituna oikomisaikana olisi 6-8 kuukautta, kun tuolla toisaalla se on vuosi. Vaikea valinta.. Harmi, etten alunperin tajunnut ko. ihmisen olemassa oloa. :)

      Poista
  2. Vau, mahtavaa että edistystä on tapahtunut noin nopeaan! Onnittelut siitä, varmasti upea tunne! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuutti! Tuntuu kyllä hienolta, täytyy myöntää :) nyt ehkä tuntuu, että pari hammasta on jumahtanut paikoilleen, mutta se selviää taas seuraavalla kontrollikäynnillä!

      Poista